Aamiaisen jälkeen meitä odottaa autokyyti lentokentälle. Pekka on vähällä unohtaa kotiavaimet apartmentiin ja palaa ala-aulasta noutamaan niitä. Kokonaan toinen kysymys on, miksi avaimet ylipäätään on pitänyt piilottaa näkymättömiin.
Yllätyksiä ei satu, ellei sellaisena pidetä tavallistakin hurjempaa oluen lentokenttähintaa (135 Kc). Lennot ovat kevyesti myöhässä, mihin osaltaan vaikuttaa lumen ja rännän sekainen säätila. Suomen kamaralle laskeudutaan illan jo pimettyä neljän jälkeen.
Ensi kerralla uudestaan, ja tarkalleen samaan paikkaan!
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
lauantai 17. marraskuuta 2007
Praha 11.11.2007
Sunnuntai oli jo etukäteen päätetty omistaa Pivovarsky Dum -nimiselle helmelle olutravintoloiden joukossa, sillä kaupunkioppaissa paikan omat maustetut juomat, kuten tilliolut, olivat tehneet uteliaisiin turisteihin lähtemättömän vaikutuksen.
Onnistumme siirtymään kaupungille hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Kirkosta kantautuu jylhää urkumusiikkia, joka valitettavasti loppuu kesken. Vauhditusolut nautitaan Metamorphis (?) -nimisessä hotelli/pizzeriapaikassa, jonne kukaan ei oikeastaan halunnut, mutta parempaakaan ei osunut silmään.
Kävelyä jatketaan metron suuntaan ja matkalla ostetaan sikareita, paitsi Teemu ja Pekka. Pivovarsky Dum löytyy kätevästi jo edellisenä päivänä testatun Resslova -kadun jatkeelta. Omista tuotteista listalla on vehnä-, kahvi-, hapankirsikka-, banaani-, chili- ja nokkosolutta, jota ulkonäkönsä puolesta erehdytään pitämään kauan odotettuna tillioluena, mutta nettle ei välttämättä ole sama asia kuin dill. Joka tapauksessa vihreä liemi ei vaikuttavuudessaan ole samaa tasoa kuin chili-, kahvi- ja kirsikkaoluet, joita kokeillaan innokkaasti. Pieni tuopillinen kutakin maksaa 35 korunaa eli 1,30 euroa.
Baariruokaa ei voi moittia ja lounasvalinnan kohteena on mm. Fried Trout in Beer Dough tumman lagerin kera. Prahan keskipiste on löytynyt! Viereisen pöydän naisilla on hihityskohtaus, joka ei onneksi liity meihin. Jälkiruoaksi nautitun kirsikkaoluen jälkeen Teemu on saavuttamassa väsymyspisteen, joka edellyttää vetäytymistä takaisin huoneistoon. Teemu, Teemu ja Pekka puolestaan jatkavat hanurimusiikin sävyttämään autenttiseen olutravintolaan, jossa huhujen mukaan nautitaan noin kolme olutta ja neljä Becherovkaa henkeä kohti.
Päivälliskäytäntöä jatketaan diasporassa, jossa Teemu, Teemu ja Pekka syövät jossain, kun taas Teemu ja Pekka kokevat välttämättömäksi testata myös kahden metrin päässä apartmentista sijaitsevan lähibaarin eli Plzenkan. Suomessa kun ei ole mahdollista istua savuisessa kansankuppilassa ja saavuttaa samaan aikaan tilannetta, jossa olut on edullista, henkilökunta ystävällistä ja ruokalista täydet kaksi A4-palstaa. Vatsan jälleen täytyttyä jatketaan varastoihin kertyneiden juomien tuhoamista takkatulen säestyksellä.
Onnistumme siirtymään kaupungille hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Kirkosta kantautuu jylhää urkumusiikkia, joka valitettavasti loppuu kesken. Vauhditusolut nautitaan Metamorphis (?) -nimisessä hotelli/pizzeriapaikassa, jonne kukaan ei oikeastaan halunnut, mutta parempaakaan ei osunut silmään.
Kävelyä jatketaan metron suuntaan ja matkalla ostetaan sikareita, paitsi Teemu ja Pekka. Pivovarsky Dum löytyy kätevästi jo edellisenä päivänä testatun Resslova -kadun jatkeelta. Omista tuotteista listalla on vehnä-, kahvi-, hapankirsikka-, banaani-, chili- ja nokkosolutta, jota ulkonäkönsä puolesta erehdytään pitämään kauan odotettuna tillioluena, mutta nettle ei välttämättä ole sama asia kuin dill. Joka tapauksessa vihreä liemi ei vaikuttavuudessaan ole samaa tasoa kuin chili-, kahvi- ja kirsikkaoluet, joita kokeillaan innokkaasti. Pieni tuopillinen kutakin maksaa 35 korunaa eli 1,30 euroa.
Baariruokaa ei voi moittia ja lounasvalinnan kohteena on mm. Fried Trout in Beer Dough tumman lagerin kera. Prahan keskipiste on löytynyt! Viereisen pöydän naisilla on hihityskohtaus, joka ei onneksi liity meihin. Jälkiruoaksi nautitun kirsikkaoluen jälkeen Teemu on saavuttamassa väsymyspisteen, joka edellyttää vetäytymistä takaisin huoneistoon. Teemu, Teemu ja Pekka puolestaan jatkavat hanurimusiikin sävyttämään autenttiseen olutravintolaan, jossa huhujen mukaan nautitaan noin kolme olutta ja neljä Becherovkaa henkeä kohti.
Päivälliskäytäntöä jatketaan diasporassa, jossa Teemu, Teemu ja Pekka syövät jossain, kun taas Teemu ja Pekka kokevat välttämättömäksi testata myös kahden metrin päässä apartmentista sijaitsevan lähibaarin eli Plzenkan. Suomessa kun ei ole mahdollista istua savuisessa kansankuppilassa ja saavuttaa samaan aikaan tilannetta, jossa olut on edullista, henkilökunta ystävällistä ja ruokalista täydet kaksi A4-palstaa. Vatsan jälleen täytyttyä jatketaan varastoihin kertyneiden juomien tuhoamista takkatulen säestyksellä.
Praha 10.11.2007
Aamuoluen ja moldovalaisen nk. hieman erikoislaatuisen valkoviinin maistelun myötä lähtö kaupungille viivästyy hieman, mutta jo ennen puoltapäivää suuntaamme lähiaukealle ostamaan postikortteja. Matkalla ohitamme myös melko näkymättömän kommunistisen museon, joka havaitaan Pekan ja matkailuoppaan tietojen perusteella: se sijaitsee loogisesti samassa rakennuksessa kuin kasino ja McDonalds.
Kulman takaa löytyy kubistinen lyhtypylväs, jonka viereen Teemu laitetaan seisomaan mittatikuksi. Muutama metri pylväästä oikealle on tunnettua oluttupaosastoa edustava U Pinkasu, jossa meidät ohjataan yläkertaan nauttimaan tummaa Master-olutta, ehkä siksi että saatoimme vahingossa vaikuttaa potentiaalisilta lounastajilta.
Teemu päättää skipata hukkaamansa paperin uudelleentulostuksen nettikahvilassa, koska puolen tunnin käyttö maksaisi sata korunaa ja tulostus lisäksi ekstraa. Kävelemme jälleen Kaarlen sillalle, tällä kertaa toiseen suuntaan kuin edellisenä iltana ja lisäksi valoisaan aikaan. "Pienen puolen" eli linnan kukkulan maisemaa väitetään Euroopan kaupunkien kauneimmaksi. Luultavasti edes seurueemme ei onnistu pilaamaan näkymiä.
Sillan toisessa päässä laskeudumme portaita alas kadulle ja Kampa 14 -ravintolaan. Sisällä jatkuu jo vuorokautta aiemmin alkanut musiikkipainajainen; paikallinen radio City ja Europen Final Countdownin nekrofiilinen versio. Pieniruokaisimmat Teemu ja Pekka päättävät viisaasti jakaa päivän menun siten, että toinen nauttii sipulikeiton ja leivät, ja toinen maanviljelijän paistetun porsaan hapankaaleineen.
Ulkona satelee kevyesti. Oikaisemme jonkinlaisen puiston ja omalaatuisten kylttien ohi mainioon kellariravintolaan eli Pivnice Pod Petrinemiin, joka ei kirjallisuuden mukaan ole turisteilla pilattu ja tämän väitteen voi hyvin allekirjoittaa, vaikka kävimmekin siellä. Miljöö on autenttinen mutta tilava. Urquell maksaa 29 Kc ja Staropramen 20,50 Kc.
Matka jatkuu takaisin joen itäpuolelle pitkin Jiraskuv -siltaa, jonka toisella puolella on jatkeena Resslova -katu. Sillalta havaitsemme toistakymmentä poliisiautoa, jotka ajavat pillit vinkuen pitkin joenrantaa. Seuraavassa olutpaikassa (Krcma U Parasutistu) televisiossa kerrotaan, että Maiselova -kadulla on ollut mellakoijia, joita poliisit kuljettavat säilöön.
Joka tapauksessa siirrymme ongelmitta metrolla kolme asemanväliä takaisin supermarketin ja apartmentin huomaan. Pienen lepotauon jälkeen suunnistamme Pekan vihjeiden perusteella kymmenen minuutin kävelymatkan päähän U Modre Kachnicky:yn. Hyvä yleisneuvo onkin, että matkassa kannattaa olla joku, jolle kaupunki on työmatkoilta tuttu - niiden tapahtumat muistaa yleensä paremmin kuin lomamatkojen.
Etenemme suoraan pääruokaan. Edustettuna on eläinkunnan laaja kirjo: fasaania, lammasta, jänistä... Teemu on niin innostunut ruoan ja paikan tasosta, että kaikki päättävät ottaa myös jälkiruoan, paitsi toinen Teemu, jonka jälkiruoka on kermalikööri jääpalasella. Teemu puolestaan luottaa oluen juomiseen, samalla kun muut jakavat keskenään viinipullon. Sen sisältö vaahtoaa mielenkiintoisella tavalla ja osoittautuu äärimmäisen hyväksi puolukkaruoan viiniksi. Saamme viidestään aikaan jopa oikealta ravintolalta näyttävän laskun, 4500 Kc plus juomarahat.
Kulman takaa löytyy kubistinen lyhtypylväs, jonka viereen Teemu laitetaan seisomaan mittatikuksi. Muutama metri pylväästä oikealle on tunnettua oluttupaosastoa edustava U Pinkasu, jossa meidät ohjataan yläkertaan nauttimaan tummaa Master-olutta, ehkä siksi että saatoimme vahingossa vaikuttaa potentiaalisilta lounastajilta.
Teemu päättää skipata hukkaamansa paperin uudelleentulostuksen nettikahvilassa, koska puolen tunnin käyttö maksaisi sata korunaa ja tulostus lisäksi ekstraa. Kävelemme jälleen Kaarlen sillalle, tällä kertaa toiseen suuntaan kuin edellisenä iltana ja lisäksi valoisaan aikaan. "Pienen puolen" eli linnan kukkulan maisemaa väitetään Euroopan kaupunkien kauneimmaksi. Luultavasti edes seurueemme ei onnistu pilaamaan näkymiä.
Sillan toisessa päässä laskeudumme portaita alas kadulle ja Kampa 14 -ravintolaan. Sisällä jatkuu jo vuorokautta aiemmin alkanut musiikkipainajainen; paikallinen radio City ja Europen Final Countdownin nekrofiilinen versio. Pieniruokaisimmat Teemu ja Pekka päättävät viisaasti jakaa päivän menun siten, että toinen nauttii sipulikeiton ja leivät, ja toinen maanviljelijän paistetun porsaan hapankaaleineen.
Ulkona satelee kevyesti. Oikaisemme jonkinlaisen puiston ja omalaatuisten kylttien ohi mainioon kellariravintolaan eli Pivnice Pod Petrinemiin, joka ei kirjallisuuden mukaan ole turisteilla pilattu ja tämän väitteen voi hyvin allekirjoittaa, vaikka kävimmekin siellä. Miljöö on autenttinen mutta tilava. Urquell maksaa 29 Kc ja Staropramen 20,50 Kc.
Matka jatkuu takaisin joen itäpuolelle pitkin Jiraskuv -siltaa, jonka toisella puolella on jatkeena Resslova -katu. Sillalta havaitsemme toistakymmentä poliisiautoa, jotka ajavat pillit vinkuen pitkin joenrantaa. Seuraavassa olutpaikassa (Krcma U Parasutistu) televisiossa kerrotaan, että Maiselova -kadulla on ollut mellakoijia, joita poliisit kuljettavat säilöön.
Joka tapauksessa siirrymme ongelmitta metrolla kolme asemanväliä takaisin supermarketin ja apartmentin huomaan. Pienen lepotauon jälkeen suunnistamme Pekan vihjeiden perusteella kymmenen minuutin kävelymatkan päähän U Modre Kachnicky:yn. Hyvä yleisneuvo onkin, että matkassa kannattaa olla joku, jolle kaupunki on työmatkoilta tuttu - niiden tapahtumat muistaa yleensä paremmin kuin lomamatkojen.
Etenemme suoraan pääruokaan. Edustettuna on eläinkunnan laaja kirjo: fasaania, lammasta, jänistä... Teemu on niin innostunut ruoan ja paikan tasosta, että kaikki päättävät ottaa myös jälkiruoan, paitsi toinen Teemu, jonka jälkiruoka on kermalikööri jääpalasella. Teemu puolestaan luottaa oluen juomiseen, samalla kun muut jakavat keskenään viinipullon. Sen sisältö vaahtoaa mielenkiintoisella tavalla ja osoittautuu äärimmäisen hyväksi puolukkaruoan viiniksi. Saamme viidestään aikaan jopa oikealta ravintolalta näyttävän laskun, 4500 Kc plus juomarahat.
Praha 9.11.2007
Aamuyöllä sade ropisee kattoon. Herätys on 8.30 paikallista aikaa ja edellisenä iltana Albert -supermarketista kiikutetun aamiaisen jälkeen lähdemme ilmoittautumaan 'vastaanotossa' muutaman sadan metrin päässä, koska autonkuljettaja oli edellisenä päivänä neuvonut niin tekemään.
Jatkamma Think Pink (!) -kuppilaan pohtimaan tilannetta keskelle aukiota, josta onnistumme jopa sijoittamaan itsemme kartalle. Olut on hieman turistihintainen, 50 Kc. Matkaa jatketaan kovassa sivutuulessa jokirantaan ja sillan yli tekniikkamuseota ja vanhoja Skodia kohti, mutta museo on remontin vuoksi suljettu. (Tästä on tulossa tapa.) Vieressä on maatalousmuseo ja etualalla pari vanhaa traktoria, museokierrosta ei kuitenkaan harkita vakavissaan.
Äärimmäisen vessahädän vuoksi poikkeamme Cafe Bar Lentaan, jossa Loret -calvados maksaa 47 Kc. Kävelemme edelleen viereisen kadun raitiovaunupysäkille, jossa vuorot 1, 15 ja 25 osoittautuvat sopiviksi. 15 saa kunnian kuljettaa Teemut ja Pekat joen länsipuolelle linnan liepeille. Kolmen päivän turistiliput, hinta 220 Kc, on järkevästi ostettu edellisenä päivänä kentältä, joten ainoa tarvittava toimenpide tässä vaiheessa on lipun leimaaminen.
Koska yllätysnälkä on kehittynyt, menemme pienen kävelyosuuden jälkeen mielenkiintoiseen sisäpiha'läävään', jonka pihassa on Peugeot 309. Valinta kohdistuu gulassiin ja isokokoisemmat ihmiset nauttivat lisäksi juustosalaatit. Tätäkään paikkaa ei ole hinnalla pilattu, ottaen huomioon sijainnin.
Matkan jatkuessa havaitaan myös Neruda -kadulta apartment, johon meidän piti majoittua, mutta onneksi ei kuitenkaan. Naapurissa kun on vain karmeita turistikrääsäkauppoja ja esimerkiksi supermarket Albertin olutosastoa olisi voinut tulla ikävä.
Suunnistamme Kafka-museoon, pääsy aikuisilta 120 Kc. Edustalla on suihkulähde, jota ei kannata mainita. Sisältä päin museo on jokseenkin ankea, ellei tunne Kafkan elämää ja tuotantoa. Toisaalta vierailun tarkoitus on kai oppia siitä jotain. Noin tunnin vaeltelun jälkeen
yritämme löytää olutpisteen, mutta lähistöllä on vain liian ruokaravintolalta näyttäviä paikkoja.
Valkoisen liinan ääreen lopulta päädymmekin: ravintolassa ei ole tähän aikaan päivästä ketään (Can we only drink?), ja pätevänä harjoittelijana toimiva tarjoilijatyttö napsauttaa olut tuotuaan päälle Titanic & All by myself -kauppakeskusluikutukset. Syitä tähän operaatioon ei kannata edes pohtia. Joka tapauksessa kauppakeskusmusiikki päihittää ärsyttävyydessään jopa jonotusmusiikin, hissimusiikin ja panhuilulla soitetun Abban, etenkin jos näkee seuraavana päivänä TV:n avattuaan vahingossa Celine Dionin.
Olutta nauttiessamme paikalle tulee ravintolasetä, joka mainostaa luumuvodkaa, ja helposti taivuteltavina päädymme kaikki ottamaan yhdet. Yhteensä juomat maksavat 150 Kc nokalta. Lähdemme jatkamaan kohti Kaarlen siltaa takaisin joen itäpuolelle. Matkan varrella puusta roikkuu iso vaalea hämähäkki, jonka saaminen valokuvaan pimeyden keskellä on yllättävän vaikeaa.
Sillalla on melko vilkasta, olkoonkin marraskuu. Keskusaukion tuntumasta löytyy ystävällinen pizzeria, jossa voi käydä vessassa maksamatta mitään. (Tai ehkä niin on muuallakin kaupungissa, mitä suomalainen ei välttämättä tiedä.) Pekka tekee turistiostoksen eli hankkii 240 Kc maksavan myyrän eli Krtekin.
Lepotauolle palataan Albertin kautta. Perunalastuihin ja hedelmiin sortunut Teemu päättää passata päivällisen kokonaan. Televisiosta kuitenkin tulee korvikkeeksi mielenkiintoista saksaksi selostettua pokeriohjelmaa. Muut Teemut ja Pekka päivällistävät juutalaiskorttelissa samalla kadulla, jossa päivää myöhemmin mellakoidaan.
Jatkamma Think Pink (!) -kuppilaan pohtimaan tilannetta keskelle aukiota, josta onnistumme jopa sijoittamaan itsemme kartalle. Olut on hieman turistihintainen, 50 Kc. Matkaa jatketaan kovassa sivutuulessa jokirantaan ja sillan yli tekniikkamuseota ja vanhoja Skodia kohti, mutta museo on remontin vuoksi suljettu. (Tästä on tulossa tapa.) Vieressä on maatalousmuseo ja etualalla pari vanhaa traktoria, museokierrosta ei kuitenkaan harkita vakavissaan.
Äärimmäisen vessahädän vuoksi poikkeamme Cafe Bar Lentaan, jossa Loret -calvados maksaa 47 Kc. Kävelemme edelleen viereisen kadun raitiovaunupysäkille, jossa vuorot 1, 15 ja 25 osoittautuvat sopiviksi. 15 saa kunnian kuljettaa Teemut ja Pekat joen länsipuolelle linnan liepeille. Kolmen päivän turistiliput, hinta 220 Kc, on järkevästi ostettu edellisenä päivänä kentältä, joten ainoa tarvittava toimenpide tässä vaiheessa on lipun leimaaminen.
Koska yllätysnälkä on kehittynyt, menemme pienen kävelyosuuden jälkeen mielenkiintoiseen sisäpiha'läävään', jonka pihassa on Peugeot 309. Valinta kohdistuu gulassiin ja isokokoisemmat ihmiset nauttivat lisäksi juustosalaatit. Tätäkään paikkaa ei ole hinnalla pilattu, ottaen huomioon sijainnin.
Matkan jatkuessa havaitaan myös Neruda -kadulta apartment, johon meidän piti majoittua, mutta onneksi ei kuitenkaan. Naapurissa kun on vain karmeita turistikrääsäkauppoja ja esimerkiksi supermarket Albertin olutosastoa olisi voinut tulla ikävä.
Suunnistamme Kafka-museoon, pääsy aikuisilta 120 Kc. Edustalla on suihkulähde, jota ei kannata mainita. Sisältä päin museo on jokseenkin ankea, ellei tunne Kafkan elämää ja tuotantoa. Toisaalta vierailun tarkoitus on kai oppia siitä jotain. Noin tunnin vaeltelun jälkeen
yritämme löytää olutpisteen, mutta lähistöllä on vain liian ruokaravintolalta näyttäviä paikkoja.
Valkoisen liinan ääreen lopulta päädymmekin: ravintolassa ei ole tähän aikaan päivästä ketään (Can we only drink?), ja pätevänä harjoittelijana toimiva tarjoilijatyttö napsauttaa olut tuotuaan päälle Titanic & All by myself -kauppakeskusluikutukset. Syitä tähän operaatioon ei kannata edes pohtia. Joka tapauksessa kauppakeskusmusiikki päihittää ärsyttävyydessään jopa jonotusmusiikin, hissimusiikin ja panhuilulla soitetun Abban, etenkin jos näkee seuraavana päivänä TV:n avattuaan vahingossa Celine Dionin.
Olutta nauttiessamme paikalle tulee ravintolasetä, joka mainostaa luumuvodkaa, ja helposti taivuteltavina päädymme kaikki ottamaan yhdet. Yhteensä juomat maksavat 150 Kc nokalta. Lähdemme jatkamaan kohti Kaarlen siltaa takaisin joen itäpuolelle. Matkan varrella puusta roikkuu iso vaalea hämähäkki, jonka saaminen valokuvaan pimeyden keskellä on yllättävän vaikeaa.
Sillalla on melko vilkasta, olkoonkin marraskuu. Keskusaukion tuntumasta löytyy ystävällinen pizzeria, jossa voi käydä vessassa maksamatta mitään. (Tai ehkä niin on muuallakin kaupungissa, mitä suomalainen ei välttämättä tiedä.) Pekka tekee turistiostoksen eli hankkii 240 Kc maksavan myyrän eli Krtekin.
Lepotauolle palataan Albertin kautta. Perunalastuihin ja hedelmiin sortunut Teemu päättää passata päivällisen kokonaan. Televisiosta kuitenkin tulee korvikkeeksi mielenkiintoista saksaksi selostettua pokeriohjelmaa. Muut Teemut ja Pekka päivällistävät juutalaiskorttelissa samalla kadulla, jossa päivää myöhemmin mellakoidaan.
LPR-Praha 8.11.2007
Edellisen päivän murhenäytelmä täyttää ihmisten mielet ja median otsikot, kun irrottaudumme Lappeenrannan kamaralta nousemalla puolenpäivän junaan. Matka sujuu hiljaisissa merkeissä ja puolittain unten mailla.
Tikkurilassa poikkeamme Tikkuriin kahville ja kotoisen olon varmistamiseksi kauppakeskukseen änkeää samalla hetkellä noin 50 venäläistä turistia. Bussi 61 kuljettaa sujuvasti lentokentälle ja kolmelta iltapäivällä koko kolmen Teemun ja kahden Pekan seurue on koossa.
Rahanvaihdossa ilmennetään paikoin suoranaista kahden T:n (Tyhmän Turistin) oireyhtymää: euroja ei välttämättä kannata vaihtaa korunoiksi yksi kerrallaan jonossa seisten ja maksaa joka kerta 4,50 euron toimitusmaksua. Puhumattakaan siitä, kannattaako perillä nostaa Visalla 1000 korunan summa plus kulut, jos muilla perheenjäsenillä on myös akuutti käteistarve. Oli miten oli, epäporvarillinen olut- ja ruokaturisti pärjää kokonaisen päivän alle tuhannella korunalla (alle 40 euroa), joten alkuperäinen käteiskassa riitti peräti kaksi ja puoli vuorokautta.
CSA:n lennolla tunnelma on jo osittain lennokas. Ateria tekee poikkeuksellisen hyvän vaikutelman, sillä savujuuston, kinkun, perunasalaatin ja sämpylöiden yhdistelmä välttää einesmäisyyden ja muovisuuden. Myös ensivaikutelma Gambrinus -oluesta on positiivinen.
Prahan kentällä emme heti löydä kyytiä, sillä vastaanottajamme on myöhässä. Teemu hoitaa asian puhelimen välityksellä, ja ehdimme hädin tuskin nauttia Budvarit, kun kuljettaja saapuu. Kyydittävänä on myös vanha ulkomaata puhuva vaari. Apartmentimme ei olekaan siellä missä sen piti olla, eli joen länsipuolen turistikeskittymässä, vaan itäpuolella vanhassa kaupungissa Truhlarska (true Arska) -kadulla. Juuri ennen perille saapumistamme jäteauto jumittaa kadun. Kuski ei saa jätepönttöä pysymään telineessä, ja heittää koko roskan autoon.
Majoituspaikan tahaton vaihdos ei pääse haittaamaan ketään, sillä paikka osoittautuu off-seasonin ansiosta luksusoptioksi: siisti, tilava, ylimmän kerroksen apartment parvekkeella noin 25 e/hlö/yö (!).
Päivällisen nautimme saman kadun U Tadease -lähikuppilassa, joka on pieni mutta idyllinen koju. Tutustumme mm. broilerinmaksaan ja porsaaseen. Olut maksaa 25 ja loppulasku viideltä hengeltä on vain 945 korunaa.
Tikkurilassa poikkeamme Tikkuriin kahville ja kotoisen olon varmistamiseksi kauppakeskukseen änkeää samalla hetkellä noin 50 venäläistä turistia. Bussi 61 kuljettaa sujuvasti lentokentälle ja kolmelta iltapäivällä koko kolmen Teemun ja kahden Pekan seurue on koossa.
Rahanvaihdossa ilmennetään paikoin suoranaista kahden T:n (Tyhmän Turistin) oireyhtymää: euroja ei välttämättä kannata vaihtaa korunoiksi yksi kerrallaan jonossa seisten ja maksaa joka kerta 4,50 euron toimitusmaksua. Puhumattakaan siitä, kannattaako perillä nostaa Visalla 1000 korunan summa plus kulut, jos muilla perheenjäsenillä on myös akuutti käteistarve. Oli miten oli, epäporvarillinen olut- ja ruokaturisti pärjää kokonaisen päivän alle tuhannella korunalla (alle 40 euroa), joten alkuperäinen käteiskassa riitti peräti kaksi ja puoli vuorokautta.
CSA:n lennolla tunnelma on jo osittain lennokas. Ateria tekee poikkeuksellisen hyvän vaikutelman, sillä savujuuston, kinkun, perunasalaatin ja sämpylöiden yhdistelmä välttää einesmäisyyden ja muovisuuden. Myös ensivaikutelma Gambrinus -oluesta on positiivinen.
Prahan kentällä emme heti löydä kyytiä, sillä vastaanottajamme on myöhässä. Teemu hoitaa asian puhelimen välityksellä, ja ehdimme hädin tuskin nauttia Budvarit, kun kuljettaja saapuu. Kyydittävänä on myös vanha ulkomaata puhuva vaari. Apartmentimme ei olekaan siellä missä sen piti olla, eli joen länsipuolen turistikeskittymässä, vaan itäpuolella vanhassa kaupungissa Truhlarska (true Arska) -kadulla. Juuri ennen perille saapumistamme jäteauto jumittaa kadun. Kuski ei saa jätepönttöä pysymään telineessä, ja heittää koko roskan autoon.
Majoituspaikan tahaton vaihdos ei pääse haittaamaan ketään, sillä paikka osoittautuu off-seasonin ansiosta luksusoptioksi: siisti, tilava, ylimmän kerroksen apartment parvekkeella noin 25 e/hlö/yö (!).
Päivällisen nautimme saman kadun U Tadease -lähikuppilassa, joka on pieni mutta idyllinen koju. Tutustumme mm. broilerinmaksaan ja porsaaseen. Olut maksaa 25 ja loppulasku viideltä hengeltä on vain 945 korunaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)